Alkyylipolyglukosidit - tai alkyylipolyglykosidit, kuten teollisesti valmistetut tuotteet ovat laajalti tunnettuja - ovat klassinen esimerkki tuotteista, joilla oli pitkään vain akateemista mielenkiintoa. Ensimmäiset alkyylipolyglukosidit syntetisoi ja tunnisti laboratoriossa Emil Fischer yli 100 vuotta sitten. Ensimmäinen patenttihakemus, jossa kuvattiin alkyylipolyglukosidien käyttöä pesuaineissa, jätettiin Saksassa noin 40 vuotta myöhemmin. Sen jälkeen kului vielä 40-50 vuotta ennen kuin eri yritysten tutkimusryhmät kiinnittivät huomionsa alkyylipolyglukosideihin ja kehittivät teknisiä prosesseja alkyylipolyglukosidien valmistamiseksi Fischerin löytämän synteesin perusteella.
Tämän kehityksen aikana Fischerin varhaista työtä, joka sisälsi glukoosin reaktion hydrofiilisten alkoholien, kuten metanolin, etanolin, glyserolin jne. kanssa, sovellettiin hydrofobisiin alkoholeihin, joissa on alkyyliketjuja oktyylistä (Csl:stä heksadekyyliin (C16) asti）- tyypilliset rasva-alkoholit. Onneksi niiden implisiittisten ominaisuuksien osalta ei ole puhtaita alkyylimonoglukosideja, vaan monimutkainen seos alkyylimono-, di-,kolmi-,ja oligoglykosideja valmistetaan teollisissa prosesseissa. Tästä syystä teollisuustuotteita kutsutaan alkyylipolyglukosideiksi. Tuotteille on tunnusomaista alkyyliketjun pituus ja siihen sitoutuneiden glykoosiyksiköiden keskimääräinen lukumäärä, polymeroitumisaste.
Rohm & Haas toi ensimmäisenä markkinoille oktyyli/dekyylialkyylipolyglukosideja kaupallisissa määrin 1970-luvun lopulla, jota seurasivat BASF ja myöhemmin SEPPIC. Kuitenkin johtuen tämän lyhytketjuisen version epätyydyttävästä suorituskyvystä pinta-aktiivisena aineena ja sen huonosta värilaadusta, sovellukset rajoittuivat muutamille markkinasegmenteille, esimerkiksi teollisuus- ja instituutiosektorille.
Tällaisten lyhytketjuisten alkyylipolyglukosidien tuotteiden laatu on parantunut parin viime vuoden aikana, ja eri yrityksiä, kuten Hugochem, BASF, SEPPIC, Akzo Nobel, ICI ja Henkel, tarjoavat tällä hetkellä uusia oktyyli/dekyylipolyglykosidien tyyppejä.
1980-luvun alussa useat yritykset aloittivat ohjelmia alkyylipolyglukosidien kehittämiseksi pidemmän alkyyliketjun alueella (C12-14) tavoitteenaan saada uusi pinta-aktiivinen aine kosmetiikka- ja pesuaineteollisuuden käyttöön. Niihin kuuluivat Henkel ja Horizon, AE Staley Manufacturing Companyn divisioona Decaturissa Illinoisissa Yhdysvalloissa.
Henkel Corporation rakensi Teksasin Crosbyyn pilottitehtaan alkyylipolyglukosidien valmistusta käyttämällä sekä sillä välin hankkimaansa Horizonin osaamista että Henkelin tutkimus- ja kehitystyöstä saatua kokemusta. Koelaitoksen kapasiteetti oli 5000 t pa, se otettiin käyttöön vuosina 1988/1989 ja sen tarkoituksena oli pääasiassa määrittää prosessiparametreja; optimoida tuotteiden laatu teollisissa tuotantoolosuhteissa ja valmistaa markkinoita uudelle pinta-aktiivisten aineiden luokalle.
Vuosina 1990–1992 muut yritykset ilmoittivat aikomuksestaan valmistaa alkyylipolyglukosideja dodekyyli/tetradekyyliketjuilla, mukaan lukien Chemische Werke Huls, Saksa, ICI, Australia, Kao, Japani, ja SEPPIC, Ranska.
Alkyylipolyglukosidien kaupallisen hyödyntämisen uudet huiput saavutettiin vuonna 1992, kun Henkel Corporation avasi 25,000 t vuodessa APG-pinta-aktiivisten aineiden tuotantolaitoksen Yhdysvalloissa ja vuonna 1995 avasi toisen samansuuruisen tehtaan. Henkel KGaA:n kapasiteetti Saksassa.